Lumenpudotus

Lumenpudotus on asia josta taloyhtiöiden ja kiinteistönomistajien kannattaa huolehtia ajoissa. Suomen katot kestävät lumikuormia hyvin, mutta turhaa rasitusta rakenteille on silti syytä välttää. Pakkautuva lumi ja jää voivat vahingoittaa kattoa ja pudotessaan ne ovat turvallisuusriski. Tilaa lumenpudotus Icopal Katto Oy:n Huoltopalvelusta ja saat lumenpudotukset kattoalan ammattilaisten tekemänä.
Lumenpudotus katolta Icopal Katto Oy:n tekemänä ylhäältäpäin kuvattuna

Talven tullessa muista huolehtia lumenpudotuksesta

Kun annat kiinteistösi lumenpudotustyöt Icopal Katto Oy:n Huoltopalvelun ammattilaisten tehtäväksi, saat katollesi turvallisen lumenpudotuksen, kattoa vahingoittamatta. 

Lumikuorman mittauksella autamme arvioimaan milloin lumet kannattaa poistaa katolta. Lumi voi olla kevyttä pakkaslunta, mutta etenkin kevättalvella lumikerros on usein jo tiiviisti pakkautunutta ja jäätynyttä. Jos katossa on lämpövuotoja, sulava lumi voi jäätyä räystäiden tuntumaan raskaiksi jääpadoiksi ja jääpuikoiksi. Etenkin alueilla joilla liikkuu runsaasti ihmisiä, on tärkeää lumenpudotuksesta ja ehkäistä jään ja lumen putoamista vilkkaille kulkuväylille.

Icopal Katto Oy on turvallinen kumppanisi katon talvihuollossa

Kattoalan ammattilaisina tunnemme katolla työskentelyn turvallisuusvaatimukset - turvallisuus on meille ykkösasia. Työntekijämme ovat käyneet työturvallisuuskoulutuksen ja käytämme lumenpudotustöissä aina muun muassa turvavaljaita. Huolehdimme ettei lumenpudotuksesta aiheudu vaaraa sivullisille.

Kun katolla työskennellään, varmistamme puomituksilla, nauhoilla ja kylteillä ettei lumenpudotusalueen alapuolella liiku ihmisiä. Lisäksi alhaalla on aina vähintään yksi valvoja. Käytämme lumenpudotustöissä tarkoitukseen sopivaa välineistöä ja menetelmiä - näin varmistamme ettei katolle aiheudu lumenpudotuksesta vaurioita.

Lumenpudotus on kiinteistön omistajan vastuulla - ota yhteyttä, me autamme

Kiinteistön lumikuorman seuraaminen ja lumenpudotus ovat kiinteistönomistajan vastuulla. Kiinteistönomistajan tulee siis huolehtia, ettei ihmisille tai omaisuudelle synny vaaraa katon lumi- ja jääkuormasta. Jos lumi ja jää aiheuttavat vaurioita katolle, vakuutus ei välttämättä korvaa vahinkoa jos lumenpoistosta ei ole huolehdittu. 

Kun haluat katollesi turvallisen lumenpudotuksen, ota meihin yhteyttä. Kartoimme yhdessä katon lumitilanteen ja suunnittelemme lumenpudotukset tarvettanne vastaavasti. 

Miksi Icopal Katto Oy kumppaniksi lumenpudotukseen

Miksi Icopal Katto Oy kumppaniksi lumenpudotukseen

  • Oikeat työtavat: teemme lumenpudotustyöt tarkoitukseen soveltuvilla työvälineillä ja -tavoilla, kattoa vahingoittamatta

  • Kokemus: Icopal Katto Oy:llä on vuosikymmenien kokemus katoista ja katoilla työskentelystä

  • Turvallisuus lumenpudotuksessa: varmistamme ettei lumenpudotusalueen alapuolella liiku ihmisiä. Alhaalla on aina työntekijä varmistamassa ettei ulkopuolisille aiheudu vaaraa.

  • Työturvallisuus: Työntekijämme ovat koulutettuja ammattilaisia ja noudatamme huolellisesti työturvallisuusohjeistuksia.

Icopal Katto Oyn lumenpudottaja pudottaa lunta katolta

Lumenpudotus on kiinteistön omistajan vastuulla - ota yhteyttä, me autamme

Kiinteistön lumikuorman seuraaminen ja lumenpudotus ovat kiinteistönomistajan vastuulla. Kiinteistönomistajan tulee siis huolehtia, ettei ihmisille tai omaisuudelle synny vaaraa katon lumi- ja jääkuormasta. Jos lumi ja jää aiheuttavat vaurioita katolle, vakuutus ei välttämättä korvaa vahinkoa jos lumenpoistosta ei ole huolehdittu. 

Kun haluat katollesi turvallisen lumenpudotuksen, ota meihin yhteyttä. Kartoimme yhdessä katon lumitilanteen ja suunnittelemme lumenpudotukset tarvettanne vastaavasti. 

Anna lumenpudotus kattoalan ammattilaisten käsiin

Icopal Katto Oy:n ammattilaiset hoitavat kiinteistön katon lumenpudotukset puolestasi varmalla ammattitaidolla. Ota yhteyttä alueesi myyntiin ja kysy lisää.

Katso Icopal Katto Oy:n paikalliset yhteystiedot
Lumenpudotus Icopal Katto OyLumenpudotus Icopal Katto Oy

Kausihuoltosopimuksella etua lumenpudotuksiin

Katon kausihuollolla varmistat, että katto on aina kunnossa ja valmis ottamaan vastaan talven lumituiskut, jään ja sulamisvedet. Kausihuoltoasiakkaanamme saat etuja myös lumenpudotuksiin: saat lumenpudotukset edullisempaan hintaan ja olet etusijalla silloin kun talvi yllättää. Katso paikalliset yhteystietomme ja kysy lisää myynnistämme!