Urakoitsijoille, suunnittelijoille ja työnjohdolle suunnattu tiilikoulutus vie osallistujat tehtaalle ja testikatolle

Kipakka tuuli meinaa kipata kypärän päästä, mutta se ei häiritse näitä tekijöitä. Orimattilan Pennalan tiilitehtaalla on käynnissä BMI Academy, kattotiilikoulutus. Viisi miestä väistelee toisiaan ja veivaa tiilinippuja testikatolle sellaista vauhtia, että heikompaa hirvittää.
BMI Academy Kouluttajat Pennalan tiilitehtaalla

BMI Academy on suunnattu työnjohdolle, urakoitsijoille, suunnittelijoille ja vesikattoasentajille. Koulutuksen järjestäminen aloitettiin jo 2010 ja nyt se on saanut uuden sisällön.

– Koulutuksessa käymme läpi kaikki tiilikaton tekemiseen tarvittavat tarvikkeet ja harjoittelemme konkreettisesti asentamaan tuotteita, kertoo BMI Academysta vastaava aluepäällikkö Viljami Koivisto.

Hän on itse yksi katolle kiivenneistä kouluttajista. Kun asentamisessa päästään tositoimiin eli tiilien latomiseen, pitää kuvaajan alvariinsa pyytää latojia hiljentämään tahtia – testikatto valmistuu niin vikkelää tahtia, että sitä on vaikeaa dokumentoida.

– Osallistujat ovat kiittäneet arvokkaista tiedoista ja opeista, joita he saavat päivän aikana, Koivisto kertoo.

Osallistujat laittavatkin Koiviston kumppaneineen koville. Ammattilaiset tietävät valmiiksi jo paljon, mutta haluavat oppia edelleen lisää. Vaikka tiilikaton asentaminen tai suunnittelu olisi tuttua, on tuotekehityksessä tärkeää pysyä mukana.

Pennalassa on valmistettu tiiliä jo yli 20 vuotta, jonka aikana prosessit ja tuotteet ovat ottaneet harppauksia eteenpäin.

Tehdaskierroksella tavataan tiilentekijöitä

Tehdaskierroksella tavataan tiilentekijöitä

Koulutukseen kuuluu aina myös tehdaskierros, jonka aikana seurataan koko tiilenvalmistusprosessi ja tutustutaan tekijöihin.

Toni Keränen on tehnyt tiiliä Pennalassa kaksi vuotta. Hän kertoo linjaston takana Ormaxin prosessin kehityksestä.

– Tiilet ovat keventyneet ja tuotantoa on pystytty automatisoimaan. Nykytiilissä on erinomainen pinnoite, joka suojaa epäorgaanisilta kasvustoilta.

Vuorovastaavana toimiva Keränen seuraa valmiiksi puristettujen tiilten kulkua liukuhihnalla. Hänen takanaan on Pennalan erikoisuus, läpivalaisulaite, jonka läpi jokainen tehtaalla tuotettu tiili kulkee.

–  Kriittisin vaihe kattotiilien valmistuksessa on betonimassan valmistus ja puristaminen muoteille tiilikoneella. Jos näissä menee jotain vikaan, sitä ei voi myöhemmin korjata. 

Siksi tiilet läpivalaistaan ja niiden tiheys mitataan. Ne tiilet, jotka eivät läpäise seulaa, päätyvät liukuhihnaa pitkin vasaran alle ja murskeena edelleen kierrätettäviksi.

Kierrätys onkin yksi koulutukseen osallistuvia kiinnostavista aiheista. Tiilen tuotannon ja käytönaikainen hiilijalanjälki puhuttaa suunnittelijoita. Faktat käydään läpi ja koulutuksessa voidaan konkreettisesti myös seurata esimerkiksi sitä, miten pakkausmateriaaleja on voitu viime vuosina vähentää ja miten prosessissa talteen kerättävä vesi käytetään toisaalla betonimassan valmistukseen.

– Osallistujat ovat yllättyneet Pennalan modernista valmistusprosessista sekä laadunvalvonnasta, Viljami Koivisto kertoo.

Ormax tuottaa valtaosan Suomen kattotiilistä

Yleisimmät kysymykset liittyvät Koiviston mukaan kuitenkin tiilikaton asentamiseen. 

– Halutaan tietää ruodejaon laskennasta ja sisätaitteiden asentamisesta. Me sitten käymme ne näyttämällä läpi. Päästämme ihmiset itse kokeilemaan, Koivisto jatkaa.

Jokaisessa koulutuksessa varataan aikaa juuri kyseisen ryhmän kiinnostuksen kohteiden kattamiseen. 

– Siitä olemme saaneet rohkaisevaa ja positiivista palautetta. Kurssilla pureudutaan ryhmän tarpeisiin ja juuri heidän kertomiinsa kipupisteisiin tiilikaton asennuksessa.

Monet kiittävät myös sitä, että pääsevät kohtaamaan toisiaan ja tehtaan työntekijöitä.

Toni Keränen pyrkii vakuuttamaan kaikki tapaamansa BMI Academyn osallistujat tiilikaton hyvistä puolista. Hän, jos kuka, voi seistä sanojensa takana, koska on itse ollut valmistamassa esittelemänsä tiilet:

– Hankkimalla Pennalassa valmistetut laadukkaat kattotiilet, tuet samalla suomalaista työtä ja saat rakennukselle kestävän ja hiljaisen katteen, Keränen kehuu.


Kiinnostuitko? Osallistu koulutukseen täältä!