Peltikatto huopakaton päälle -suunnitelma vaihtui tiilikatoksi

Kemiönsaaressa sijaitsevaan omakotitaloon haluttiin alun perin asentaa peltikatto huopakaton päälle. Talonomistajien mieli kuitenkin muuttui, kun he kuulivat EVO-laattakattotiilestä.
IMG - Ormax EVO -kattotiili hienon merenrantatalon katolla - 2000 px / 1125 px

Uusi tiilikatto oli parempi kuin peltikatto huopakaton päälle

Vanhaan kattoon haluttiin myös nykyaikaisempi ilme

Kemiönsaarella Taalintehtaan taajamassa sijaitsevan talon huopakatto oli tullut tiensä päähän. Edessä oli kattoremontti, jossa olisi asennettu uusi peltikatto huopakaton päälle. Kattohuopa oli alkanut irrota rakenteistaan ja katon punainen värikään ei enää edustanut tätä päivää.

 

Peltikattohaaveet kuitenkin unohtuivat, kun Varma Vesikatto Oy:n asiantuntijat esittelivät hänelle uuden BMI Ormaxin EVO-laattakattotiilen.

Haastavat sääolosuhteet vaikuttivat myös katevalintaan

Halutun uuden ulkonäön lisäksi katevalintaan vaikuttivat kohteen normaalia haastavammat sääolosuhteet. Uuden ajan EVO-kattotiilet sopivatkin täydellisesti myös taloihin, jotka altistuvat normaalia kovemmille sääoloille.

"EVO-tiili tuntui alusta asti katolle luontevalta vaihtoehdolta, sillä rakennuskin edustaa modernimpaa tyyliä."

Kalle Jokinen, Varma Vesikatto Oy

 

Kattoremontista teki normaalia haastavamman katon monimuotoinen ilme ja osittain epäsymmetrisetkin kulmat. Näistäkin kuitenkin selvittiin kunnialla, kun tekijöinä olivat ammattiosaajat.

 

Aluskatteena kohteessa käytettiin Divoroll Top RU -katetta, joka on korkealaatuisin aluskate, mitä markkinoilta löytyy. Tämä yhdessä EVO-tiilen kanssa tekee katosta todellakin kattojen kuninkaan.

Huomattava muodonmuutos uuden ajan kattotiilillä

EVO-kattotiilet ovat loistava valinta, kun talon ilmettä halutaan päivittää modernimpaan suuntaan.

Taalintehtaankin omakotitalon ilme muuttui huomattavasti niin ulkonäöllisesti kuin rakenteellisestikin, kun punainen huopa vaihdettiin tyylikkääseen harmaaseen tiileen. Lopputuloksena oli erittäin onnistunut kattoremontti.

Tyylikäs laattakattotiili Ormax EVO

Katso video

Aiheeseen liittyvät referenssit ja artikkelit