Suomen Kattocenter Oy - Kirkonkyläntie

KING OF ROOFS 2021 - KILPAILUN VOITTAJA
IMG - Suomen KattoCenter Oy - Kirkonkyläntie - 2000 px / 1332 px
Jaa:

Monimuotoisen tiilikaton saneeraus vaati tekijöiltään luovuutta ja vahvaa osaamista



Tämä monimuotoinen ja tyylikäs kohde sijaitsee Helsingin Malmin kaupunginosan keskustassa, osoitteessa Kirkonkyläntie 3. Talolla on merkittävä osa Malmin historiaa ja pääväylän katunäkymää isoine kuparipellityksineen. Kyseessä on liikekerrostalon vanhan 1940-luvulla rakennetun vesikaton uusinta, merkittävää on myös se, että kohteella on kaavamerkintä Sr-1.

Kattoremonttia kyseisessä kohteessa suunniteltiin alun perin vuonna 2016, mutta tuolloin projektia ei omistussuhteiden muutoksista johtuen käynnistetty. Projekti tuli siis uudelleen ajankohtaiseksi muutamaa vuotta myöhemmin. Kiinteistön nimeltä KOy Helsingin Kirkonkyläntie 3 uusi omistaja oli tullut siihen tulokseen, että vanha, osittain jo vuotava vesikate tulee uusia. Koska katon muoto on osittain voimakkaasti kaareva ja katto hyvin jyrkkä, oli rakennuttajalle selvä asia, että rakennustyö tultaisiin tekemään telineiltä ja kunnollisen sääsuojan alla. Vanha katto oli myös tiilikatto, joten oli itsestään selvää, että jatkossakin kohteessa olisi tiilikatto, materiaalina tässä tapauksessa laadukas ja tyylikäs Ormax Granat-savitiili.

Kohde on erinomainen esimerkki myös siitä, miten vanhaan perinteikkääseen rakennukseen saadaan kattoremontin yhteydessä päivitettyä myös nykyaikaiset kattoturvatuotteet, jotka sopivat ulkonäöllisesti tyylikkäästi katolle pilaamatta perinteikästä ulkonäköä.

Siirry osioon

Neljän asentajan ja kahden peltisepän taidonnäyte

Kirkonkyläntie 3, Helsinki

Rakennuttajakaari Oy toimi projektissa suunnittelijana, rakennuttajakonsulttina ja työmaan valvojana. Suomen KattoCenterin puolesta työnjohtajana toimi Marek ”Markku” Rudenas.


Rakennuttajan vaatimuksesta kaikki työt tehtiin telineiltä ja sääsuojan alla yhteistyökumppani Ramirentin avulla. Kohteessa purettiin kaikki vanhat rakenteet aluslaudoitukseen saakka, samalla uusien myös vaurioituneet alusrakenteet. Kohteelle ominaiset suuret kuparipellitykset vaativat ammattipeltisepältäkin tarkkuutta, mutta lopputulos hivelee silmää. Aluskatteeksi asennettiin BMI Icopalin TarraPolar, jonka päälle asennettiin luonnollisesti tuuletusrimat ja ruoteet asennusohjeen mukaisesti. Katon korkeudesta ja jyrkkyydestä johtuen kattoturvatuotteissa ei myöskään tingitty työturvallisuudesta, vaan ne toteutettiin nykyajan asetusten mukaan Oriman laadukkailla tuotteilla. Katon jyrkkyys ja kaarevuus asetti omat haasteensa, mutta ammattitaitoisen asennusryhmän ja työnjohdon ansiosta asennuksen lopputulos hivelee katsojan silmää.

Työ toteutettiin neljän asentajan ja kahden peltisepän voimin ja projekti kesti kokonaisuudessaan 6 viikkoa. Kohteen toteuttamisessa oli joitain erityispiirteitä, jotka ovat mainitsemisen arvoisia erikseen.

  • Kohteen piiput olivat niin korkeita, että niiden kuparipellittämistä varten piti rakentaa erikseen telineet, jotta lopputuloksesta tuli täydellinen ja ne eivät naarmuuntuneet tekemisen aikana.

  • Katon taitteiden kaadot olivat moneen suuntaan, katon oikaisu ja pohjien tekeminen olivat hidasta ja tarkkaa käsitöitä.

  • Lappeita yli 15kpl.

  • Kaikki ruoteet on kiinnitetty ruuveilla kaarevuuden ja jyrkkyyden takia.

  • Kohteen tuuletus toteutettiin tekemällä erikoisverkkopellitykset räystäille.

  • Kupariset vesikourut tehtiin paikan päällä valssaamalla käsin.

  • Asennusaikaisen työturvallisuusuuden ja putoamisturvallisuuden järjestämisen eteen teimme paljon töitä onnistuen siinä loistavasti.

Kirkonkyläntie, Suomen Kattocenter Oy | King of Roofs 2021 -finalisti

Katso video

Suomen Kattocenter Oy:n esittely

Suomen KattoCenter on täyden palvelun kattotalo. Meiltä saat markkinoiden parhaat palvelut katon koko elinkaaren ajan. Avaimet käteen -kattoremonttien lisäksi teemme kattojen huoltoja ja -pinnoituksia, asennamme kattoturvatuotteet ja rännit sekä poistamme kattoa vahingoittavan sammaleen. Ja, kun haluat hyödyntää aurinkovoimaa sähköntuotannossa, asennamme katollesi oman aurinkovoimalan. Palveluvalikoimamme on suunniteltu niin, että saat maksimaalisen hyödyn katostasi ja oikealla hoidolla sen käyttöikä pitenee jopa kymmeniä vuosia.

Toimipisteemme sijaitsee Lahdessa, Pääkaupunkiseudulla, Kouvolassa ja Lappeenrannassa. Toimintamme ulottuu koko Etelä-Suomen alueelle.

IMG - BMI King of Roofs logo finalist 2021 RGB - 1383 px / 769 px

King of Roofs 2021

King of Roofs 2021

IMG - King of Roofs 2021 -kollaasi - 2880 px / 2000 px

Aiheeseen liittyvät referenssit ja artikkelit

Jaa: