Eliittikatot Oy - Östersundom

KING OF ROOFS 2021 - KILPAILUN FINALISTI
IMG - Eliittikatot Oy - Östersundom - Kusasin tila paarakennus remontin jalkeen - 2400 px / 1800 px
Jaa:

Arvorakennuksen painunut katto oikaistiin ja uudistettiin upeaksi tiilikatoksi


Tilan päärakennus on yksi Helsingin historian vanhimmista edelleen toiminnassa olevista rakennuksista. Tiettävästi kyseessä on Helsingin toiseksi vanhin alkuperäisellä sijainnillaan oleva rakennus

Gumbölessä oli vuonna 1543 viisi tilaa. Niistä kolme tunnetaan nimeltä Jeppas, Kusas ja Mutars. Monien jakaantumisten ja yhdistymisten kautta kylässä oli 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa jäljellä enää kaksi tilaa, Kusas ja Mutars. Remontoidun kohteen päärakennus on peräisin tältä ajalta, sen vanhimmat osat ovat vuodelta 1749, muutoin 1920-luvulta. Rakennusta on kunnostettu sen jälkeen ainakin 1950 -luvulla.

Tilan omistajuus on tiedossa vuodesta 1610 alkaen. Vuonna 1988 päivätty suvun omistajaluettelo on aukoton.

 

Tila on toiminut viljely- ja hevostilana. Nykyisillä, vuodesta 2019 olleilla omistajilla on tarkoituksena perustaa Kusasista jälleen hevostila. Uusi maneesi- ja tallirakennus valmistunee ensi vuoden aikana. Talli tulee yksityiskäyttöön, päärakennusta tullaan vuokraamaan mm. juhlatilana.

Siirry osioon

Päärakennus sai kattoremontissa arvoisensa tiilikaton

Rakennus oli päässyt käyttämättömänä erittäin huonoon kuntoon, kunnes nykyiset omistajat päättivät kunnostaa sen perusteellisesti. Esimerkiksi katto oli paikoin painunut jopa 20 senttiä.

Katolta purettiin vanha tiilikate ja ruodelaudoitus. Alkuperäinen pärekate, joka oli toiminut tiilikaton alusrakenteena, jätettiin pääosin paikoilleen. Lahonneet päreet poistettiin. Päreet poistettiin sieltä missä oli vaurioiden korjauksen tarvetta. Katon runkorakennetta ei purettu.

Päreen läpi asennettiin 50 mm paksusta puutavarasta oikaisualusta, se ruuvattiin runkoon 200 mm ruuveilla. Sen päälle asennettiin kattokannattajien kohdalle pystykoolaus 32x100 mm tavarasta, koolaus oikaistiin järeällä puutavaralla ja hienosäädettiin kiiloilla. Pystykoolauksen päälle asennettiin kondenssisuojattu aluskate, tuuletusrima 25x50 mm ja vaakaruoteet 48x73 mm.

 

Työn toteuttaminen vaati erikoisosaamista ja paljon työtunteja. Oma mielenkiintoinen haasteensa oli taitteellisten alaräystäiden tekeminen sekä etenkin niihin liittyvät sisäjiirit.

 

Vesikatteeksi asennettiin tupapunainen betonikattotiili Ormax. Lopputulos on silmiä hivelevän kaunis!

Kusasin tila, Östersundom, Eliittikatot Oy | King of Roofs 2021 -finalisti

Katso video

Eliittikatot Oy:n esittely

Eliittikatot Oy on tehnyt kattoja suomalaisiin koteihin jo 20 vuotta. Olemme remontoineet tuhansien kotien katot ja kartoittaneet moninkertaisen määrän kunnon.

 

Eliittikatot on saanut ulkopuolisten tahojen tekemissä mittauksissa toistuvasti kiitettävää palautetta sekä asiakkailtaan että työntekijöiltään. Yrityksen toiminnassa keskeistä ovat yhteisesti tunnustetut arvot. Arvojamme ovat oppiminen, samanarvoisuus ja vastuullisuus.

 

  • Jokaisella työntekijällä on oikeus ja velvollisuus oppia uutta sekä itsensä että yrityksen menestymiseksi

 

  • Eliittikatot Oy:n työntekijöiden on saatava kokea, että arvostus ihmisenä ja työntekijänä on sama riippumatta koulutuksesta, osaamisesta, kokemuksesta tai tehtävästä. Sama kokemus on välitettävä asiakkaille.

 

  • Jokaisella työntekijällä on vahva halu vastata oman tehtävänsä mukaisten tavoitteiden toteutumisesta. Vastuu on sekä määrällisistä että laadullisista asioista. Jokainen Eliittikatot Oy:n työntekijä on vastuullinen ennen kaikkea toimeksi antaneita asiakkaita kohtaan.


 
Lisätietoja:
Markku Kamula
toimitusjohtaja
Eliittikatot Oy
puh. 050 322 5556

IMG - BMI King of Roofs logo finalist 2021 RGB - 1383 px / 769 px

King of Roofs 2021

King of Roofs 2021

IMG - King of Roofs 2021 -kollaasi - 2880 px / 2000 px

Aiheeseen liittyvät referenssit ja artikkelit

Jaa: