.
Kattokeskus toteutti Jyväskylän Tuulenkylässä As.Oy Tuulenkylän kattoremontin keväällä 2023. Taloyhtiöön kuuluu seitsemän rivitaloa, yhteistilat, saunarakennus sekä pihapiirissä toimiva päiväkoti. Kattoremontin mittakaava oli vaikuttava, kun otetaan huomioon kokonaispinta-ala, joka kattoi yhteensä 2500 neliömetriä. Tämä edellytti perusteellista suunnittelua ja tarkkaa työnjohdon koordinaatiota. Remontissa purettiin vanha tiilikate ja laitettiin kattotuoleilta ylöspäin kaikki uusiksi. Lisäksi yläpohjan puolelle asennettiin pieneläinverkot, tuulenohjaimet sekä kulkusillat. Mittava projekti tehtiin 16 asentajan ja kahden nosturiauton voimin, joka mahdollisti toimimisen useamman katon kimpussa saman aikaisesti.
Remontin erityispiirteenä oli taloyhtiön pihapiirissä sijaitsevan päiväkodin jatkuva toiminta remontin aikana. Päiväkodin arjen sujuminen oli ensisijaisen tärkeää, ja tämä asetti omat haasteensa koko remonttihankkeelle. Huolellinen suunnittelu ja tiivis yhteistyö olivat avainasemassa, jotta päiväkodin lapset ja henkilökunta pysyivät turvassa ja häiriöt minimissä. Tuulenkylän päiväkodin johtaja Seija Keto kiitteleekin Kattokeskuksen toimintaa.
Remontin yhteydessä parannettiin myös kattorakenteen tuuletusta ja uuden tukevan ruodekehikon päälle ladottiin 25 000 ruskeaa Ormax Protector+ -kattotiiltä. Aluskatteena käytettiin Ormax Divoroll TOP RU -aluskatetta.
Uuden tiilikaton alla on nyt Tuulenkylän asukkaiden ja päiväkotilaisten mukava touhuta ilman kattohuolia.
Katso video
Kattokeskus on vuonna 1997 perustettu perheyritys, joka on vuosien myötä kasvanut yli 200 henkeä työllistäväksi ja kuudessa toimipisteessä toimivaksi joukkueeksi. Toteutamme kattoremontit, kattohuollot ja aurinkopaneelien asennukset ammattitaidolla Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa. Kattokeskuksen juuret ovat perinteisissä suomalaisissa timpurin ja peltisepän taidoissa, jotka tänä päivänä yhdistyvät moderneihin työskentelytapoihin, korkean laadun vaalimiseen sekä alan uusien innovaatioiden hyödyntämiseen asiakkaiden parhaaksi.