Amurin puutalojen katoille perinteikäs kolmiorimakate

Tampereen keskustan kupeessa sijaitsevan Amurin työläismuseokorttelin rakennusten huopakatot olivat tulleet tiensä päähän. Katot uusittiin talojen alkuperäisen ilmeen säilyttävällä Icopalin kolmiorimakatteella.
Kauniita kolmiorimakattoja Amurin työläismuseokorttelissa

Puutalokorttelin alkuperäinen ilme haluttiin säilyttää ennallaan


Amurin työläismuseokortteli on 1800- ja 1900-lukujen taitteessa rakennettujen puutalojen muodostama umpikortteli Tampereen Amurin kaupunginosassa. Kaupunginosa rakennettiin 1800-luvun lopussa kaupunkiin virtaaville työläisille, kun Tampere teollistui kovaa vauhtia.

Amurista rakentui puutalokaupunginosa, jossa talojen katot tehtiin bitumisesta kolmiorimakatteesta. Kaupunginosan sen aikaisesta rakennuskannasta on säilynyt yksi kortteli, joka suojeltiin 1970-luvulla ja muutettiin museokortteliksi.

Museokeskus Vapriikin kokoelmapäällikkö Teemu Ahola vahvistaa, että museoalue halutaankin säilyttää mahdollisimman alkuperäisessä asussa. Tämä tarkoittaa, että korttelin rakennusten kunnossapidossa pyritään käyttämään mahdollisimman pitkälle sen ajan rakennusmateriaaleja ja -tekniikoita.

Amurin työläismuseokortteli

  • Rakennettu 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Tampereen työläisten asunnoiksi

  • Koostuu viidestä asuinrakennuksesta ja neljästä piharakennuksesta

  • Ensimmäinen rakennus avattiin yleisölle vuonna 1982

  • Perinteisten kolmiorimakattojen kunnostuksesta vastasi Icopal Katto Oy

  • Kolmiorimakattojen materiaalina BMI Icopalin TopSafe Classic -kolmiorimakate

Katot uusittiin alkuperäistä mukaillen

"Amurin puutalokortteleiden kattomateriaali on mitä todennäköisimmin ollut alun perinkin bitumi- eli huopakatto. Huopa on ollut perinteinen kattomateriaali Tampereella työläiskansan peruspuutaloissa. Tämän takia vesikatteet uusittiin Icopalin TopSafe Classic -kolmiorimakatteella, joka antaa katoille perinteisen ja alkuperäistä kattoa kunnioittavan ilmeen. Kattojen uusimisen suoritti Icopal Katto Oy. "

- Teemu Ahola, kokoelmapäällikkö, museokeskus Vapriikki

Kokoelmapäällikkö Teemu Ahola Museokeskus Vapriikista Amurin työläismuseokorttelin pihalla. Taustalla kolmiorimakattoinen vanha puutalo.

Tulevien korjausten askelmerkit jo tiedossa

Ahola kiittelee myös hyvää yhteistyötä Tampereen kaupungin tilapalveluiden kanssa, joka neuvotteli kattoremontin toteutuksen Icopal Katon kanssa. Osa korttelin katoista odottaa vielä saneerausta, mutta museolla on selkeät askelmerkit kunnostustöiden toteuttamisesta, käytettävissä olevien resurssien puitteissa.


Kolmiorimakatossa yhdistyvät arvokas ilme ja vedenpitävyys

Kolmiorimakate on hyvin perinteinen tapa tehdä harjakattoja. Siinä on bitumikermin lisäksi nimensä mukaisesti kolmion muotoiset rimat, jotka tekevät katosta kauniin ja linjakkaan näköisen. Lisäksi ne ohjaavat sadevettä hallitusti alas katolta.

Kolmiorimakatteessa on lisäksi vedeneriste itsessään, mikä tekee siitä täysin vedenkestävän. Se suojelee puisia rakenteita, joita harvemmin joudutaan vaihtamaan bitumisen katon kattoremontin yhteydessä. Hyvin huollettuna kolmiorimakate kestää jopa 40–50 vuotta.

Icopal Katon myyntipäällikön, Eldar Allevin mukaan Amurin museokorttelin talojen kattojen alusta oli melko hyvässä kunnossa, ja sitä ei jouduttu korjaamaan paljoakaan. Huopakatteen alla oli puinen ponttilaudoitus, joka oli luultavasti alkuperäinen. Kun katto on täysin vesitiivis jatkossakin, ei puualusta mene miksikään ja se kestää hyvin tulevaisuudessakin.

IMG - TopSafe Classic Amurin museokorttelissa - 2600 px / 1732 px

Bitumihuopakate on kattomateriaali jo yli 100 vuoden takaa

Bitumihuopakattoja eli tuttavallisemmin huopakattoja on tehty jo 1800-luvulta asti. Icopalin huopakattojen valmistus alkoi 1870-luvulla, joten nykyinen kolmiorimakate on jatkumoa hyvin perinteiselle vesikatemateriaalille.

"Amurin työläiskorttelin edellinen kattosaneeraus ajoittui luultavasti 1960- tai 70-luvulle. Nyt saneerattu katto onkin jatkumoa aivan alkuperäiselle katolle. Vanha ilme säilytettiin, mutta materiaaleina käytettiin parempia ja kestävämpiä nykyajan tuotteita."

- Eldar Allev, myyntipäällikkö, Icopal Katto Oy

Tämän päivän bitumikatto näyttää pitkälti samalta kuin sadan vuoden takainen huopakatto: modernin bitumikatteen materiaaleissa on kuitenkin menty harppauksin eteenpäin ja nykyisin bitumikatteen kestävyys ja käsiteltävyys ovat aivan toista luokkaa kuin ennen. Esimerkiksi kolmiorimakatteen perinteinen ulkonäkö on silti edelleen tallella. 

Museokeskus Vapriikin puolelta Teemu Ahola vahvistaa, että hyvillä materiaaleilla ja ammattilaisen saneeraamana katto kestänee hyvin seuraavalle museoammattilaissukupolvelle, joka sitten aikanaan saa arvioida kattoremontin tarpeen ja ajankohdan.

amurin-tyolaismuseokortteli-ilmakuva-topsafe-classic-2600

Vanhat talot vaativat ennakoivaa huoltoa ja hoitoa

Amurin museokorttelin saneerattujen kattojen kohdalla huolto painottuu jatkossa paljolti ennakoiviin toimiin. Toki jos vikoja tai ongelmia ilmenee, ne tullaan korjaamaan mitä pikimmiten.

Aholan mukaan korttelista on jo karsittu puustoa, jottei katolle pääsisi niin paljon puiden lehtiä, jotka saattavat heikentää katon kuntoa niiden kerätessä kosteutta. Myös seiniin kiinni ottavat oksat tullaan poistamaan säännöllisesti, jotta ne eivät loisi kosteutta seiniin.

Icopal Katto jatkaa myös Amurin puutalojen kattojen kunnon tarkkailua vuosihuoltojen merkeissä. Icopalille myös vanhojen rakennusten kattojen saneeraus on sydämen asia, minkä takia itse tuotteet kestävät haastaviakin sääolosuhteita ja aikaa. – Jotta Amurin työläismuseokorttelin tyyppiset kohteet säilyisivät seuraavatkin vuosisadat kertomaan alueen ja sen vanhojen asukkaiden historiasta käsinkosketeltavalla tavalla.

TopSafe Classic -kolmiorimakatot Amurin työläismuseokorttelissa Tampereella

TopSafe Classic -kolmiorimakatot Amurin työläismuseokorttelissa Tampereella

TopSafe Classic -kolmiorimakatot Amurin työläismuseokorttelissa Tampereella

Icopal Katto Oy on kumppanisi katon elinkaaren kaikissa vaiheissa

Icopal Katto Oy:n palvelut kattavat katon kaikki elinkaaren vaiheet uudiskohteiden urakoinnista huoltoon ja saneeraukseen.

Lue lisää kattosaneerauksistamme
IMG - Icopal bitumikermin asennus katolle - Icopal Katto Oy - 1000 px / 1000 px

Aiheeseen liittyvät referenssit ja artikkelit